Abdullah Al-Saadi aloitti Sarkassa kiertoasiantuntijana toukokuun alussa. Abdullahin tehtävänä on valmistella Sarkan toiminnat ympäristöjärjestelmä Ekokompassin auditointia varten. Tehtävässä Abdullah pääsee tutustumaan niin Sarkan palveluihin kuin ympäristötavoitteisiinkin ja kehittämään niitä entistä ympäristöystävällisemmiksi.

Abdullah on tullut Suomeen 2015 Irakista. Irakissa hän opiskeli kemian insinööriksi yliopistossa, jonka jälkeen hän työskenteli muutaman kuukauden Irakin öljyministeriössä. Vapaa-ajalla hän teki turkkilaista musiikkia. Niinpä Suomeen tultuaan Abdullah kokosi bändin, joka kiersi ympäri Suomea soittamassa. Abdullahin soitin on kitara.

Suomessa Abdullah pääsi Hanken & SSE Business Lead -ohjelmaan, jonka tarkoituksena on integroida vieraskielisiä suomalaiseen liike-elämään. Ohjelma kesti kuusi kuukautta, ja siihen kuului kahden kuukauden työharjoittelu, jonka Abdullah suoritti Wapice Oy:ssä.

Kohti tavoitteita

Abdullahin tavoitteena on ollut päästä tekemään insinöörin töitä Suomessa. Senpä vuoksi hän on halunnut kehittää suomen kieltään opiskellen prosessiteollisuutta vuoden verran Tredussa. Opinnoissaan hän pääsi työskentelemään laboratoriossa, jossa työskentelystä hän nauttii. Abdullah haki ja pääsi ammattikorkeakouluun opiskelemaan ympäristötekniikka englanniksi. Hän halusi vaihtaa aikaisemmat kemian insinööriopintonsa ympäristöystävällisempään alaan. Opinnoissaan Abdullah oli kaksi kertaa vaihdossa puoli vuotta ulkomailla: Hollannissa ja Ruotsissa. Ruotsissa hän teki opinnäytetyönsäkin valmiiksi.

Abdullah on tehnyt monenlaisia töitä kesätöinään Suomessa: Postissa, Foodora-kuljettajana ja taksina. Oman alan töitä on ollut vaikea saada, vaikka hän on kehittänyt suomen kielen taitojaan koko ajan. Välillä suomen opiskeluun on ollut vaikea motivoitua, kun töitä ei ole löytynyt. Työhaastatteluun pääsykin on ollut kiven alla, vaikka Abdullah puhuu varsin sujuvaa suomea jo ja tutkintokin on Suomessa suoritettu.

Abdullah korostaa, miten tärkeää on ensimmäisen työpaikan saanti Suomessa. Hän kertoo olevansa kiitollinen Sarkalle siitä, että häneen luotettiin ja tarjottiin työpaikka, jossa hän pääsi osaksi suomalaista monimuotoista työyhteisöä, käyttämään tietojaan ja taitojaan ja saamaan tukea jatkotyöllistymiseensäkin. Sarkan toiminta ja palvelut ovat Abdullahin mielestä todella tärkeitä ja merkityksellisiä.

Abdullahin tavoitteena on vielä kemian tai ympäristötekniikan opiskelu yliopistossa. Hän haaveilee löytävänsä ratkaisuja vaarallisten jätteiden käsittelyyn ja perustavansa Suomeen tehtaan, jossa valmistetaan kasvipohjaisia tuotteita.  Abdullah haluaa rakentaa elämänsä Suomeen.

« Takaisin onnistumistarinoihin