Tampereen Sarka hoiti tuttuun tapaan Tampereen kaupunkipyöräpalvelun operoinnin ja asiakaspalvelun kaudella 2024. Päättyneellä kaudella kaupunkipyörät nousivat merkittävään suosioon. Sale-pyörillä tehtiin kaudella 2024 ennätykselliset 225 000 matkaa, mikä on yli puolitoistakertainen määrä edelliseen kauteen verrattuna. Lisäksi myytyjen käyttöoikeuksien määrä kasvoi 30 prosenttia viime vuodesta.

Käyttäjäkyselyn mukaan kaupunkipyöräpalvelun laatu on parantunut erityisesti uuden sovelluksen ja pyörien helppokäyttöisyyden ansiosta. Kyselyyn vastanneista 80 prosenttia piti pyörien käyttöä sujuvana ja 95 prosenttia arvioi käyttömaksut kohtuullisiksi. Talvikaudeksi kaupunkipyörät huolletaan ja varastoidaan, ja ne ovat jälleen käytettävissä 15.4.2025.

Tampereen Sarkan asiakaspalvelun esihenkilö Jaana Mäkelä kommentoi kulunutta kautta näin:

Tampereen Sarka sai työllistää asiakaspalvelusta kiinnostuneita työntekijöitä neljännelle kaupunkipyöräkaudelle. Kasasimme keväällä kokoon hyvän, toimivan ja motivoituneen asiakaspalvelutiimin. Keväällä, kauden alkaessa jännityksellä ja perhosia vatsassa, odotimme mitä uusi sovellus ja parannukset pyörissä toisivat tullessaan.

Hyvinkin nopeasti saimme asiakaspalvelussa huomata, kuinka uusi Tampereen kaupunkipyörät -sovellus ja uudet lukot helpottivat niin asiakkaita pyörien päivittäisessä käyttöönotossa kuin asiakaspalvelijoidenkin työssä. Asiakaspalvelussa saatiin tällä kaudella paneutua hieman erilaisempiin ongelmatapauksiin, kuin edellisellä kaudella.

Sarkan työtehtävät toimivat oppimisympäristöinä ja tälläkin kaudella osa asiakaspalvelun henkilöstöstä suoritti loistavin arvosanoin Liiketoiminnan perustutkinnosta 20 osaamispisteen laajuisen Asiakaspalvelun tutkinnon osan. Uskon, että näistä suoritetuista tutkinnon osista sekä koko kuluneesta asiakaspalvelutyöjaksosta on paljon hyötyä työntekijöille myös tulevaisuuteen ja uusiin työtehtäviin. 

Iso kiitos loistavalle asiakaspalvelutiimilleni – talvi hiihdellään, odotetaan ensi kevättä ja uutta kaupunkipyöräkautta. ”