Vuotemme hallinnossa on ollut vauhdikas ja täynnä tekemistä! Emme edelleenkään ole ehtineet puuhastella, tekemisellämme kun on isoja tarkoituksia – sekä hallinnon tiimissämme että laajemmin koko mahtavassa työntekijäporukassamme. Tässä tekstissä keskityn, tällä kertaa, hallinnon tonttujen koottuihin aatoksiin.
Jälleen kerran olemme osoittaneet, kuinka paljon saamme aikaan, kun toimimme yhdessä, toisiamme lukien ja sekä omia sekä yhteisiä vahvuuksiamme hyödyntäen.
Vuoden aikana olemme oppineet paljon:
Valmennustyössä olemme kohdanneet monenlaisia ihania ihmisiä ja syventäneet yhteistyötämme sekä avanneet uusia mahdollisuuksia moneen suuntaan; oppilaitosten, henkilöstöpalveluyritysten, asiakasyhteistyön suuntaan. Osaamisemme on vahvistunut jokapäiväisessä työssämme. Oppimisjärjestelmämme on ottanut loikan eteenpäin.
Kun puhallamme yhteen hiileen, syntyy tuloksia, jotka huomataan muuallakin. Hiillosta on myös hiukan puhalleltu pitkin poikin vuotta – ja uudelleen ja uudelleen saatu liekit syttymään.
Olemme yritystasolla ottaneet haltuun uusia järjestelmiä, syventyneet kestävän kehityksen vaatimuksiin ja oppineet tekemään suuriakin päätöksiä myös ison epävarmuuden keskellä.
Vuosi on myös vahvistanut luottamustamme sekä omaan arviointikykyymme että toistemme tukeen.
❤️ Kiitos kuuluu meille ihan jokaiselle:
- Heille, jotka ovat jakaneet osaamistaan ja auttaneet uuden oppimisessa.
- Heille, joiden tarkka ja järjestelmällinen työ on tehnyt arjesta sujuvampaa.
- Heille, jotka ovat huolehtineet tiimin hyvästä fiiliksestä ja jaksamisesta.
- Heille, jotka ovat antaneet innostuksensa näkyä ja tarttua muuhun tiimiin.
Vuosi on muistuttanut meitä siitä, että parhaat tulokset syntyvät vain yhdessä tekemällä. On hauskaa huomata, kuinka jokainen meistä tuo työyhteisöömme mukanaan jotain arvokasta – jotain sellaista, jota ilman olisimme ihan erilainen yhteisö.
❤️Kiitos kuluneesta vuodesta meille kaikille. Kanssanne on ilo tehdä töitä – useimmiten tosi hyvässä hengessä, ammattitaidolla ja yhteistä uutta vuotta kohti suuntien.
✨
Jouluhengellä ja koko tonttujoukon puolesta,
kirjoitti KatjaK


