Koulu on mahtava työpaikka

Erja Lauttajärvi on 36-vuotias keittiöapulainen. Hän on suorittanut vuonna 2001 myynti- ja asiakaspalvelun perustutkinnon. Hän on työskennellyt vuoden verran Sarka kautta Tampereen Voimian Takahuhdin koulun keittiöllä.

Ammattiin valmistuttuaan Erja hakeutui töihin Tampereen kaupungille. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli palkkatuella Hatanpään sairaalan keittiöllä, mikä työsuhde kesti puoli vuotta. Siitä hän pääsi ilman palkkatukea Kaupin sairaalan keittiöön kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Määräaikaisen työsuhteen jälkeen hän muutti toiselle paikkakunnalle.

Muutettuaan takaisin Tampereelle Erja hakeutui hoitovapaan jälkeen takaisin työelämään siivousalan tehtäviin. Hän teki pätkätöitä noin 5 – 6 vuotta. Työ ei kuitenkaan tuntunut omalta, koska esimerkiksi porrassiivous on yksinäistä työtä, jossa ratkaisut työssä on tehtävä itse ja työntekijänä miettii, onko mahdollisesti tehnyt työn oikein. Tehdystä työstä ei saa välttämättä palautetta heti vaan siitä kuulee jälkikäteen. Itse siivoustyötä hän arvostaa paljon, sillä se on vaativaa ja raskasta työtä, missä on tiukka työtahti. Erja työskenteli myös SPR:n Kontissa jonkin aikaa myyntipuolella.

Pitkän työttömyyden aikana kynnys työllistyä kasvaa, koska ihminen alkaa uskoa, ettei häntä kuitenkaan oteta töihin eikä hän kelpaa mihinkään. Erja työllistyminen lähti etenemään TYP:n eli Tampereen kaupunkiseudun työvoiman palvelukeskuksen kautta, jossa hän sai yksilöllistä ohjausta. ProManagerin Hihat heilumaan -valmennuksessa hän sai tiedon Sarkassa avoinna olevasta keittiöapulaisen paikasta. Sarkassa toiminta oli nopeaa. Hän pääsi viikon sisällä haastatteluun ja haastattelun jälkeen hän tunsi, että ”mulla taitaa olla nyt työpaikka”.

Uuteen työpaikkaan meno jännitti ja ensimmäisen työpäivän jälkeen Erja mietti, että pärjääkö hän tehtävässä ja tuleeko vielä takaisin töihin. Hän kuitenkin kotiutui keittiölle nopeasti.

Erja on tyytyväinen siihen, että hän pääsi Takahuhdin koulun keittiölle töihin. Perehdytys oli keittiöllä erittäin hyvä, koska eteen ei annettu ohjekirjaa luettavaksi vaan tilanteen tullessa eteen käytiin asia yhdessä läpi konkreettisesti. Lisäksi aina on voinut kysyä epäselvissä tilanteissa ja asioista on sanottu suoraan, jos on jotain sanottavaa. Erjasta on hienoa, että nähdään vaivaa perehdytykseen. Keittiöalan tehtävät ovat muuttuneet paljon siitä, kun hän opiskelun jälkeen aloitti työuran. Enää suurimmassa osassa keittiöitä ei valmisteta ruokaa alusta asti, kuten esimerkiksi aiemmin Kaupin sairaalassa. Nykyään ruoka tulee muualta ja omalla keittiöllä tehdään vaan ”loppusilaus”.

Erja viihtyy keittiötehtävissä, koska työ tehdään yhteistyönä. Koulun keittiössä työskennellessä saa aitoa palautetta sekä lapsilta että henkilökunnalta. Tiimityö ja asiakaspalvelu ovat Erjalle sopivia työnkuvaan liittyviä asioita.

Takahuhdin keittiöllä hän on saanut vahvistuksen sille, että haluaa jatkossa työskennellä alalla. Aiemmin hänelle ei ollut ollenkaan selvää, mitä hän tekisi työkseen. Jossain vaiheessa hän ajatteli myyntialaa, mutta vuorotyö ei perhesyiden takia olisi hänelle sopinut.

Erja painottaa, että kannattaa rohkeasti kokeilla työpaikalla eri vaihtoehtoja työtehtävissä, jos sellainen mahdollisuus annetaan. Hän sanoo, että jos työntekijä ei rajaa liian tarkasti tehtäväkuvaansa, antaa se mahdollisuuden uuden oppimiseen ja sitä kautta työntekijä pystyy laajentaa osaamistaan.

Erja on ollut valmis tekemään neljän tunnin työpäivänsä lisäksi lisätunteja, ja siten pystynyt toimimaan toisen, eri tehtävää tekevän työntekijän sijaisena. Hänen mielestään ei ole hävettävää, jos jokin tehtävä ei jostain syystä luonnistu. Epäonnistuminen ei ole niin vakavaa eikä tee ihmisestä huonompaa työntekijää.

Erja on saanut työssään paljon kokemusta ja uskoa itseensä. Hän on hyvä reagoimaan yllättävissä tilanteissa ja osaa ottaa haastavat tilanteet vastaan sellaisina kuin ne tulevat eikä pelkää niitä etukäteen. Samoin joustavuus, rohkeus, itseluottamus ovat sanoja, joita Erja luettelee työstä tulleiksi bonuksiksi. Se heijastuu myös työn ulkopuoliseen elämään myönteisesti. Lisäksi työ antaa rytmin arkeen.

Sekä työkohteesta Voimialta että työnantajalta Sarkasta on otettu yhteyttä nopeasti, jos on ollut kysyttävää. Sarka on hoitaa käytännön asiat, tarjoaa työhönvalmennuksen ja seuraa työntekijöidensä työssäjaksamista säännöllisesti.

Erjan työnkuva muuttuu keväällä, kun hän saa perheenlisäystä. Hän jää hyvällä mielellä äitiyslomalle, koska Sarkan palkkatukityö on selkeyttänyt ja varmasti myös helpottanut työllistymispolkua hoitovapaan jälkeen.

Vastaa