henna”Kannattaa yrittää eikä jättää kesken. Odottaminen palkitaan, ja päivä paistaa risukasaankin. Asioilla on tapana järjestyä, ja jos lakkaa yrittämästä ei saavuta mitään”.

Henna Perämaa tuli Sarkaan töihin alkukesästä 2016. Työkohde oli Raholan kotihoito. Hän sai tietää työpaikasta ollessaan Trainee-hankkeessa. Hän oli päässyt hankkeeseen Tampereen kaupungin työllisyyspalvelun kautta. Hankkeessa nuorilla oli mahdollisuus tutustua vanhustyöhön. Henna oli Petsamokodissa, jossa hän sai työkokeilussa kokemusta hoiva-alasta.

Alkuajatuksena Hennalla oli, ettei hän mene työkokeiluun, koska sitä ennenkään asiat eivät hänen kohdallaan olleet edenneet mihinkään suuntaan. Henna kertoo: ”Olin turhautunut ja masentunut, kun mikään ei onnistunut.”

Henna oli aiemmin suorittanut elintarviketyöntekijän perustutkinnon, mutta siltä alalta ei tuolloin töitä löytynyt eikä ala muutenkaan tuntunut omalta.

Henna päätti kuitenkin mennä mukaan hankkeeseen. Sen ollessa lopuillaan Sarka etsi lähiavustajia Tampereen kaupungin kotihoitoon. Tieto avoimista paikoista oli mennyt myös Trainee’hen. Henna haki lähiavustajan paikkaa ja kävi haastattelussa. Hän tuli valituksi tehtävää, koska oli aidosti kiinnostunut alasta.

Kotihoidossa hän mm. teki kotikäyntejä lähihoitajan parina ja toimi asiakkaiden saattajana esimerkiksi lääkäriin tai laboratorioon. Sarkan työsuhteen jälkeen hän lähti opiskelemaan lähiavustajaksi suorittamalla TEAK:in ammatillisen osatutkinnon työssäoppimispainotteisesti. Koulutus kesti vuoden. Hän valmistui lähiavustajaksi tammikuussa 2018 ja työskenteli sen jälkeen Raholan kotihoidossa. Tällä hetkellä hän on keikkatöissä Validiatalossa.

Jatkosuunnitelmissa on, että Henna jatkaisi entiseen malliin töitä lähiavustajana, mutta pitemmän tähtäimen suunnitelmissa on opiskella lähihoitajaksi.

Kysyttäessä, mikä on parasta hänen työssään, niin Henna vastaa: ”Parasta on, kun saa auttaa ihmisiä, ja kun ihmisistä näkee auttamisen ilon. Haasteellisinta kiire, jolloin tuntuu, että kaikki herpaantuu”.