Luotettavan kumppanuuden avulla yksikön omat resurssit jäävät ydintehtävän hoitamiseen

Olen Tommi Helevirta ja työskentelen aikuissosiaalityön hallinnon tiimissä. Oma työnkuvani sisältää hyvin erilaisia tehtäviä mm. oman palvelumme ylläpidossa, verkostotyössä, asiakaslähtöisten palveluiden kehittämisessä ja erilaisten poikkeustilanteiden järjestelyssä ja koordinoinnissa.  

Aikuissosiaalityö on osa Tampereen kaupungin, Sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelualueen, psykososiaalisen tuen palveluita.

Aikuissosiaalityön tavoitteena on edistää vaikeassa elämäntilanteessa olevien hyvinvointia ja poistaa eriarvoisuutta yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen tasolla.

Henkilökohtaisesti olen työni puolesta tehnyt yhteistyötä Tampereen Sarkan kanssa vuodesta 2015.

Tampereen Sarka valikoitui yhteistyökumppaniksi aikoinaan koska, palvelulla oli hyvä saatavuus, kohtuullinen hintataso ja Tampereen Sarkan arvot tukevat oman yksikkömme arvoja ja tavoitteita.

Tampereen Sarka on yhteiskunnallinen ja sosiaalinen yritys ja tämä lisäsi ainakin omaa haluani yhteistyöhön ja sen monipuoliseen kehittämiseen.

Tampereen Sarka on tuottanut meille monenlaisia palveluja. Milloin on ollut tarve muuttotöille/pienimuotoisille muutostöille, milloin kuljetustyölle tai esimerkiksi raivaussiivoukselle.  Olemme toteuttaneet yhdessä Sarkan kanssa myös kierrätyspäivän asiakkaillemme. Viimeksi Tampereen Sarka on tuottanut meille kasvomaskien pakkaustyötä.

Tampereen Sarka on ollut yhteistyökumppanina luotettava. Silloin kun olemme tarvinneet kumppania, jotta voimme keskittää omat resurssimme omaan perustehtäväämme, on Sarkan palvelu toiminut työtämme tukevana ja täydentävänä kumppanina.

Tampereen Sarkan palveluihin olen ollut omalta osaltani erittäin tyytyväinen.  Palvelu on ollut helposti saatavaa, joustavaa ja tarpeeseemme vastaavaa. Pidän henkilökohtaisesti erityisesti siitä, että yhteistyö on tuntunut oikealta kumppanuudelta eikä pelkästään palveluiden tilaamiselta ja tuottamiselta.

Omien kokemusteni perusteella, suosittelen vilpittömästi Tampereen Sarkaa yhteistyökumppaniksi ! Yhteiskunnallista hyvää tuottava yritys on aina hyvä vaihtoehto kumppaniksi!!

Arvomaailmalla on merkitystä

Olen Anna Jukantupa, Rinnekoti Melban palveluyksikön johtaja. Rinnekoti Melba on asumispalveluyksikkö kehitysvammaisille ja autismin kirjon asiakkaille. Asumisyksikkö sijaitsee Niemenrannassa, ja on osa normaalia asuntokantaa. Rinnekoti on osa Helsingin Diakonissalaitoksen konsernia.

Tampereen Sarkan kanssa olemme tehneet yhteistyötä noin kaksi vuotta. Asiakkaamme ovat pienituloisia, joten meille yhteistyökumppanin valinnassa tärkeintä on palvelun edullisuus. Myös se, että voimme omalta osaltamme tarjota työtä osatyökykyisille ja muille haastavasti työllistyville henkilöille, on plussaa. Meille on ehdottomasti tärkeä asia se, että kumppanimme on sosiaalinen ja yhteiskunnallinen yritys. Vastuullisuus ja yhteiskunnallisena yrityksenä toimiminen on tärkeä arvo niin minulle henkilökohtaisesti kuin organisaatiollemmekin.

Sarkasta olemme saaneet apua pienehköihin kodin asennus- ja kunnostustöihin mm. tv:n asennukseen seinälle ja seinän maalaukseen. Tampereen Sarka on nopea, luotettava ja edullinen vaihtoehto. Asiakkaamme eivät itse osaa vaatia tai ehdottaa välttämättä sopivia ratkaisuja, mutta olemme aina saaneet Sarkasta luotettavaa, ammattitaitoista apua ja ratkaisseet ongelmat yhdessä.

Olemme olleet palveluun erittäin tyytyväisiä. Olen kokenut, että tilattu työ tehdään tunnollisesti ja huolellisesti. Pidän myös siitä, että tilauksen jälkeen ensimmäinen yhteydenotto on tullut viipymättä. Voin suositella palvelua muillekin. Palvelu on sitä, mitä luvataan, ja myös arvomaailmamme kohtaavat.

Tuetaan Yhteiskunnallisia yrityksiä omilla valinnoillamme

Olen Aleksi Hakanpää ja toimin työnjohtajana raitiotien Kunnossapitoallianssilla. Kunnossapitoallianssin muodostavat NRC Group Finland Oy ja YIT Suomi Oy. Tilaajana toimii Tampereen Raitiotie Oy. Itse olen YIT:n kirjoilla ja olen YIT:lle siirtynyt helmikuussa 2020. Työtehtäviini kuuluu ensisijaisesti kolmansien osapuolien töiden yhteensovitus ja valvonta, vauriokorjaukset sekä joissain määrin päällysrakenteen kunnossapitotöiden koordinointi. Tämän lisäksi toimin hankkeella turvallisuuspäällikkönä ja olen yksi Kunnossapitoallianssin raivaustyönjohtajista. Toimenkuva on siis melko laaja ja töitä riittää välillä ruuhkaksi asti. YIT on työnantajana mielestäni reilu ja yhteishenki on yrityksen kokoon nähden erittäin kohdallaan. Onnistumisista muistetaan kiittää (välillä palkkioidenkin muodossa) ja työturvallisuuteen panostetaan paljon.

Tampereen Sarka valikoitui yhteistyökumppaniksemme kevät-talvella 2020 varikon käsilumitöiden merkeissä. Kesällä Tampereen Sarkalta tilasimme myös varikon nurmialueiden hoitotöitä, Kalevan nurmiradan hoitotöitä sekä muutaman roskienkeruukierroksen. Valitsimme Sarkan yhteistyökumppaniksi paikallisen läsnäolonsa, kilpailukykyisen hintatasonsa sekä hyvän aatteensa johdosta. On mielestäni upeaa, että pitkäaikaistyöttömille tarjotaan mahdollisuuksia tehdä Sarkan kautta paluu työelämään! Päätökseemme vaikutti positiivisesti Sarkan sosiaalisen ja Yhteiskunnallisen yrityksen statukset.

Tilaamme Tampereen Sarkasta varikon käsilumityöt, varikon viheralueiden hoidon, nurmiradan hoitotyöt sekä pienissä määrin roskien keräykset radalta. Jatkossa Sarka tulee tyhjentelemään myös ratikkapysäkkien roskiksia. Tämän lisäksi Sarka tekee Tampereen Infran kautta osittain pysäkkien käsilumitöitä.

Sarka on ollut joustava yhteistyökumppani. Työmäärämme nyt allianssin kehitysvaiheessa on vaihdellut melkoisesti ja on ollut ilo huomata, että Sarkalla ei olla otettu nokkiinsa, vaikka välillä olemmekin teettäneet omalla työvoimallamme sellaisia töitä, mitä on pääsääntöisesti Sarkalta tilattu. Näin oman henkilöstömme ei ole tarvinnut tappaa aikaa kahvihuoneessa. Yleisesti ottaen olemme olleet tyytyväisiä Sarkan palveluihin. Erityismaininta menee useita kertoja varikon nurmikoita leikanneelle työntekijälle. Kyseinen työntekijä oli Kalevan nurmirataosuuksilla vasta istutettujen puiden kastelualtaita trimmailemassa ja käytti apunaan lyhyistä rautatangoista ja ilmeisesti pressusta askarreltua suojaa, joka esti leikkuujätteen kulkeutumisen ajoradalle. Asiointi Sarkan kanssa on ollut sujuvaa ja tilauksiin reagointi usein hyvinkin nopeaa.

Pystyn suosittelemaan Sarkan palvelua muillekin toimijoille. Toki työllisyyspalvelujen tarjoajia täytyy suositella aina pelkästään senkin takia, mutta Sarkaan on kyllä valikoitunut haastavasta selektiosta mielestäni oikein hyvät tekijät.

Yhdessä onnistumme!

Olen Susanna Järvinen ja työskentelen palvelutuotantopäällikkönä Pirkanmaan Voimiassa.

Pirkanmaan Voimia Oy on Tampereen, Nokian ja Ylöjärven kaupunkien sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin omistama yhtiö, joka aloitti toimintansa 1.1.2019. Järjestämme ateria- ja puhtauspalveluita omistaja-asiakkaille asiantuntevasti ja vastuullisesti. Valmistamme ravitsevaa ruokaa ja pidämme paikat puhtaana niin oppilaitoksissa, terveydenhuollossa kuin työpaikoillakin. 700 työntekijäämme ovat huolenpidon ammattilaisia.  Tarjoamme vuosittain 12 miljoonaa ateriaa ja huolehdimme tilojen puhtaudesta yli 400 kiinteistössä. Liikevaihto on n. 64 miljoonaa euroa.

Yhteistyö Tampereen Sarkan kanssa on alkanut vuonna 2012, jolloin organisaatiomme oli vielä nimeltään Tampereen Ateria.

Sarka on hienosti osannut myydä palveluaan käyttöömme. Olemme kertoneet millaista työvoimaa tarvitsemme ja Sarka on löytänyt työntekijät niihin tehtäviin. Ja kun yhteistyö sujuu, onnistumme yhdessä

Meille on tärkeää, että kumppanimme toiminta on vastuullista. Olemme sitoutuneet yhteiskuntavastuu-ohjelmassamme mm. edistämään pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten ihmisten työllistymistä toimialalla. Sarka on auttanut Pirkanmaan Voimiaa työvoiman etsimisessä. Olemme saaneet Sarkan kautta motivoituneita ja innostuneita työntekijöitä ateria- ja puhtauspalvelutehtäviin.

Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Sarkan palveluun. Päälliköt käyvät kaksi kertaa vuodessa läpi tulevan työvoimatarpeen ja Sarka on toteuttanut työvoimahaun kiitettävästi joka kerta. Sarkassa tunnetaan meidän toimintamme  ja yhteistyö on pelannut hyvin. Joka kerta on saatu hyvää palvelua.

Kun yhteistyötä on takana useita vuosia ja tullaan tutuksi, on asioista helppo keskustella ja vuorovaikutus toimii. Suosittelen Sarkaa mielelläni! Yhteistyö on helppoa ja joustavaa.

Me olemme yritys, jolla on tarkoitus

julistaa Yhteiskunnallinen yritys merkin -kampanja, joka käynnistyi tällä viikolla. Kampanjan tarkoituksena on tuoda esiin se, että Yhteiskunnallinen yritys -merkkiä käyttävät yritykset toimivat vastuullisesti ja tuottavat yhteiskunnallista hyvää. Tälle viestille on varmasti tarvetta tällä hetkellä. Työ­ ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa yhteensä 315 800 työtöntä työnhakijaa. Se on 89 700 enemmän …

Mitä ne on ne sankariyritykset?

Ne ovat yrityksiä, joilla todella on tarkoitus. Nämä yritykset tekevät työtä sen puolesta, että huominen olisi eilistä parempi ja tulevallakin sukupolvella olisi mahdollisuus hyvään elämään. Hyvä elämä käsitteenä ei ole helppo. Se merkitsee eri asioita eri ihmisille. Kysyttäessä asiaa saattaa useimmissa vastauksissa tulla esiin terveys, koti, perhe, ystävät, harrastukset, riittävä toimeentulo, mahdollisuus virkistyä puhtaassa luonnossa, hyvä hoiva sitä tarvittaessa ja ylipäänsä omien arvojen mukainen elämä. Näiden teemojen eteen Yhteiskunnalliset yritykset tekevät työtä joka päivä.

Meillä Tampereen Sarkassa ponnistellaan sen eteen, että jokaisella olisi mahdollisuus työhön ja riittävään toimeentuloon. Työn merkityksellisyyttä hyvän elämän osa-alueena ei tule arkisessa aherruksessa usein miettineeksi. Itselleni mieleenpainuvin hetki on ollut, kun eräs Sarkaan työllistetty työntekijä mainitsi haastattelussa, että työ Sarkassa on ollut hänen elämänsä parasta aikaa. Henkilö oli hyvin pitkään ollut työttömänä. Hän oli muuttanut pohjoisesta yksin Tampereelle, ja häneltä puuttui sosiaalinen verkosto uudella paikkakunnalla. Tuntui yksinäiseltä ja toivottomalta Toimeentulo oli niukkaa työmarkkinatuella ollessa. Työ Sarkan huoltoryhmässä tarjosi kohennusta toimeentuloon, mutta sen lisäksi vielä yhteisön johon kuulua, ihmisiä, jotka kuuntelevat ja tukevat, rytmiä arkeen, merkitystä elämälle ja mahdollisuuden kehittää itseään ja päästä elämässä eteenpäin. Tämä henkilö muuttui silmissä lyhyessä ajassa! Konkreettisesti meistä jokainen näki, miten elämänlaatu hänen kohdallaan koheni.

Monissa tutkimuksissa on nostettu esiin, että nuoret arvottavat palkkaakin korkeammalle työskentelyn yrityksessä, jonka arvot eivät ole ristiriidassa omien arvojen kanssa. Suomalaisen Työn Liiton tekemän tutkimuksen mukaan nuoret pitävät myös selvästi tärkeämpänä ihmisten erilaisuuden tukemista sekä vaikeasti työllistettävien työllistämistä kuin vanhemmat ikäluokat. Arvot muuttuvat hitaasti, mutta arvojen tärkeysjärjestys on murroksessa. Suomalainen tulevaisuuden tutkija Anita Rubin esittää, että  hyvinvoinniksi ei enää katsota pelkkää aineellisten tarpeiden tyydyttämistä vaan ”aineettomien” tarpeiden kuten vuorovaikutuksen tai itsensä toteuttamisen merkitys lisääntyy samalla, kun luontoon ja ympäristön säilymiseen liittyvät asiat ymmärretään kuuluviksi hyvinvointiin yhä oleellisemmin. Tähän peilaten Yhteiskunnalliset yritykset ovat omalla toiminnallaan yhteiskunnan arvoilmaston keskiössä. Ne ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia ja/tai ympäristöongelmia. Jokainen suomalainen voi myös omalla ostokäyttäytymisellään vaikuttaa omien arvojensa mukaisen yhteiskunnan rakentamiseen. Yritykset, jotka käyttävät Yhteiskunnallinen yritys -merkkiä, ovat sitoutuneet vastuulliseen ja yhteiskuntavastuuta kantavaan liiketoimintaan. #yhteiskunnallinenyritys #vastuullisuusteko

Katja Piiksi

Nyt on aika tehdä #Vastuullisuusteko

Koronaviruksen ravisuttaessa koko maailmassa ihmisten turvallisuudentunnetta, taloutta ja jokapäiväistä elämää, korostuu arjessa vastuullisuus: vastuu itsestä, läheisistä, muista ihmisistä ympärillämme ja yhteiskunnasta, jossa elämme. Paluuta vanhaan ei kenties ole, mutta jokainen voi vaikuttaa toimillaan ja valinnoillaan siihen, minkälaiseksi rakennamme tulevaisuutemme ja yhteiskunnan, jossa haluamme elää. Saatamme menettää vanhasta jotakin, mutta tilalle on mahdollista saada jotakin uutta ja parempaa, kun tutkiskelemme omia arvovalintojamme.

Etenkin nyt tarvitaan yrityksiä, jotka kantavat aidosti vastuuta yhteiskunnassamme. Tarvitsemme yrityksiä, joiden toiminnan tarkoitus ei ole suurimman mahdollisen voiton tavoittelu, vaan yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen omalla liiketoiminnallaan. Näitä yrityksiä ovat Yhteiskunnalliset yritykset. Yhteiskunnallisten yritysten toiminnan vaikuttimena on yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen ja yhteiskunnallisten tavoitteiden toteuttaminen. Niiden toiminta on kannattavaa, mutta arvopohjaista, ja siksi ne eivät ensisijaisesti tavoittele voittoa omistajilleen.

Merkityksellinen työ tuottaa hyvää, niin asiakkaille, yrityksen työntekijöille kuin yhteiskunnallekin. Nyt on hyvä aika jokaisen meidän pohtia sitä, miten omalla ostovalinnalla on suuri merkitys siihen, että kotimaiset tuote- ja palveluyritykset pärjäävät ja tuovat elinvoimaa ja työpaikkoja omalle alueelleen lisäten näin koko yhteisön hyvinvointia. Suomalaisen työn liiton laskelmien mukaan, mikäli jokainen suomalainen käyttää kymmenen euroa lisää kuussa kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin, pitää se 10 000 suomalaista töissä. Pienellä panostuksella on siis valtava merkitys! Tee sinäkin heti tänään #Vastuullisuusteko.

Sarka Ehdolla vastuulliseksi työnantajaksi 2019

Tampereen Sarka on ehdolla vastuulliseksi työnantajaksi 2019 Vastuullinen työnantaja -kilpailussa. Kilpailuun etsittiin työnantajia, jotka ovat toimineet luovasti, vastuullisesti ja ennakkoluulottomasti sekä toiminnallaan edistäneet erityistä tukea tarvitsevien työllistymistä. Voittajan valitsee Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskuksen (PAEK) ohjausryhmä. Kilpailuun pääset tutustumaan:  https://ammattipolku.fi/ajankohtaista/